KERHOT

Tule rohkeasti mukaan toimintaan!. Tule vaikka ensin tutustumaan se ei vielä sido sinua mihinkään. Ei tarvitse etukäteisilmoittautumista kuin erikseen mainittuihin tapahtumiin. Eli poikkea vaikka vain kahville.

Kerhoissa pääset nauttimaan kahvi- tai teekupposen ääressä hyvästä seurasta, tarvittaessa vertaistuesta ja erilaisista harrastetoiminnoista.

Tiistaisin Harrastustoimintaa järjestöjentalossa, latokartanontie 2 klo 13 alkaen: Muun muassa kortinpeluuta, askartelua, käsitöitä ja seurustelua kahvikupposen (1eur) lomassa. 

Keskiviikkoisin ulkoliikuntaa: kävelylenkki kaupungintalon edestä klo 10. 

Torstaisin Hyvän mielen kerho palvelukodin peilisalissa, Särkäntie 16. Kello 12 - 13 mahdollisuus juoda kupponen kastettavan kera (2,5 eur). Samalla ajankohtaisia asioita ja seurustelua. Noin klo 13  vuoroin mahdollinen vierailija, tuolijumppa, arpajaiset ym. Kerhon lopuksi vuorottelevat bingo, lavis ja boccia.

Perjantaina kuntosalivuoro liikuntahallilla klo 11 - 12 .

Sunnuntaina  karaokea järjestöjen talossa klo 16 - 19. 

 

Seuraa Oriveden Sanomien MeNyt-palstaa ja kotisivumme tapahtumakalenteria.

Hyvän mielen kerho

Noin kello 13 voi käydä vierailijoina eri alojen esitelmöitsijöitä, vuoroin tuolijumppaa, visailua, arpajaisia ym. Hyvän mielen kerhon jatkona vuorottelevat bingo, lavis ja boccia.

Torstaisin kokoonnumme  tapaamaan toisiamme palvelukodin peilisalissa klo 12.00 alkaen kahvitellen, seurustellen ja saaden infoa yhdistyksen ajankohtaisista asioista.

Bingo

Bingon  vetäjinä toimivat Pirjo Järvi ja Aila Laine. Bingoa pelataan  torstaisen Hyvän mielen kerhon lopuksi vuoroviikoin. Pelaamme yleensä kaksi kierrosta ja Bingo-pelin ohjeet löytyvät näiltä sivuilta. Peliin osallistuminen on ilmaista. 

Boccia

 

Boccian vetäjinä toimivat Veli-Pekka Eskola ja Pasi Mäntysaari. Bocciaa pelataan torstaisen hyvän mielen kerhon jatkoksi vuoroviikoin. Peliä on helppo pelata myös liikuntarajoitteista huolimatta. Ohjeet peliin löytyvät näiltä sivuilta.

 

Käsitöitä ja askartelua

 Tehdään tiistaisin  klo 13 -> järjestöjentalossa kevät- ja syyskausina. Tule mukaan tekemään omia käsitöitä tai askartelemaan. Yhdessä voi saada apua ja jutustella.

 

Pelit - Skipbo

Järjestöjentalossa tiistaisin klo 13 -> kevät- ja syyskausina,  pelataan skipboa tai muita mieleisiä seurapelejä.  Ohjeet Skipbo- peliin löytyy näiltä sivuilta.

Lavis

Liikunnan   ILOA

Laviksen vetäjä Aimo Silvan,  tanssitaan lavista torstaisen Hyvän mielen kerhon lopuksi vuoroviikoin.  Tietoa lavis-liikunnasta, löytyy näiltä sivuilta.

Ulkoliikuntaa

Ulkoliikkujia Paltanmäellä 9.9.2020

 

Vetäjinä toimivat Eino Rakkolainen ja Reijo Niiranen. Kävelylenkille lähdetään kaupungintalon edestä keskiviikkoisin klo 10. Yksi suosittu kohde on Elämysportaat Paltanmäellä, josta voi jatkaa  metsämaisemissa esim. tallukallion kautta keskustaan.  

Karaokea

Karaokesta innostuneet kokoontuvat Järjestöjen talolla sunnuntaisin klo 16 -19. Lähde mukaan laulamaan tai kuuntelemaan sointusäveliä.

Vetäjänä toimii Reijo Niiranen

Kuntosalivuoro

Perjantaisin klo 11 - 12 Liikuntahallin kuntosali.

Liikuntahallin infosta voi latauttaa käynnit omalle liikuntakortille tai saada yksittäiskäyntikortin.

Vapaaehtoinen 1eur osallistujamaksu.

Ohjaajina toimivat Reijo Niiranen ja  Eino Rakkolainen.